Kesällä 31.7.–1.8. järjestettävän Aura Festin kohtalo on vielä auki. Promoottori Tommi Mäki on toiveikas, että festivaali.

Kahvilatyöntekijä Tes Kaikki luvut ovat viime lokakuulta. Ammateista pienintä palkkaa saa työpajan työntekijä, joka saa 1 612 euroa kuussa. Toisessa ääripäässä on sairaanhoitopiirin johtaja, jonka ansiot ovat 9 985 euroa. huoltamoilla on eri tes kuin ravintola-alalla. jos teillä myydään alle 4,7% alkoholijuomia, ei palkkasi ole kummoisempi kuin kahvilatyöntekijälläkään. kun taas myydään tämän

Hallitus linjasi keskiviikkona, että yli 500 henkilön tapahtumat kielletään heinäkuun loppuun saakka. Käytännössä tämä.

Maria Nyqvist 456 Palvelutalo Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna yhtiö on ketterä ja pienempiä. Raumalaiset pääsevät jumppaamaan parvekkeilla – Jumppia tullaan järjestämään säännöllisesti eri puolilla kaupunkia kevään aikana. Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna yhtiö on ketterä ja pienempiä. Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna

Isot yleisötapahtumat kielletään heinäkuun loppuun saakka. Suuria festareita perutaan muun muassa Oulussa ja Kalajoella.

Suomen hallitus ilmoitti eilen kieltävänsä yli 500 ihmisen kokoontumiset heinäkuun loppuun saakka, mikä tarkoitti käytännössä.

Hallitus on tänään tehnyt päätöksiä koskien muun muassa tulevan kesän yleisötapahtumia ja niiden järjestämistä. Hallituksen.

456 Palvelutalo Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna yhtiö on ketterä ja pienempiä. Raumalaiset pääsevät jumppaamaan parvekkeilla – Jumppia tullaan järjestämään säännöllisesti eri puolilla kaupunkia kevään aikana. Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna yhtiö on ketterä ja pienempiä. Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna yhtiö

Ainakin Helsingin Tuska-festivaali, Joensuun Ilosaarirock ja Oulun Qstock ilmoittivat torstaina peruvansa tulevan kesän.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) tekee toistaiseksi etätöitä virka-asunnossaan Kesärannassa, kertoo valtioneuvoston kanslia.

Qstock 2019 Official Aftermovie | KiitosvideoAinakin Helsingin Tuska-festivaali, Joensuun Ilosaarirock ja Oulun Qstock ilmoittivat torstaina peruvansa tulevan kesän.

Viime kesänä Somerolla Varsinais-Suomessa kadonneen nuoren naisen entinen poikaystävä on saanut syytteen murhasta. Syyttäjän.

Siuntiossa Lammistontiellä paloi keskiviikkona iltapäivällä noin 30×30-kokoinen alue maastoa. Myös alueella ollut varasto.

Tämän kesän Qstockiin ostettu lippu käy sellaisenaan vuoden 2021 festivaalille. Lipun voi myös palauttaa 24.7.2020 mennessä.

Palvelutalo Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna yhtiö on ketterä ja pienempiä. Raumalaiset pääsevät jumppaamaan parvekkeilla – Jumppia tullaan järjestämään säännöllisesti eri puolilla kaupunkia kevään aikana. Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna yhtiö on ketterä ja pienempiä. Pörssitulokas Bilotilla on huimat kasvutavoitteet ­lähivuosille. It-jätteihin verrattuna yhtiö on